2.9.2013

Museoretki 1.9.2013

Kävimme museokierroksella sateisena sunnuntaina 1.9.2013 Vihdin kirkonkylällä.
6 martan (Seija, Riitta, Else, Pirkko, Toini & Eila) voimin kiersimme Vihdin museon, jossa oli kesänäyttely "Oi jospa vielä kerran", tämä näyttely perustui tanssikiellon jälkeiseen aikaan, missä tanssittiin ja keitä soitti milläkin lavalla tai ladossa.
Vanhemmille Martoille tämä näyttely toikin muistoja mieleen, ja tuttuja tavaroita. Suuri ihmetyksen aihe oli että Nummituvasta ei ollut mainintaa eikä historiikkia, vaikka oli ollutkin suosituimpia tanssipaikkoja juuri noihin aikoihin.

Katsoimme myös vakionäyttelyt eli Evakkonäyttelyn, Vihtiläisen talonpojan koti 1800-1900 -luvun vaihteessa ja 10 000 vuotta Vihdin maiseman historiaa.

Tarkoituksena oli museokierroksen jälkeen 4 martan voimin mennä kahville kirkonkylällä, mutta sepä ei niin yksinkertaista sitten ollutkaan.
kiersimme kirkonkylää löytäen neljä kahvilaa ja KAIKKI olivat kiinni sunnuntaisin!! Toki auki oli pari pitseriaa ja pubi/ravintola, mutta ei ainuttakaan varsinaista kahvilaa!
Ja sitten vielä ihmetellään ettei Suomessa elä kahvilakulttuuri ...

Kahvihammasta pakotti jo siihen malliin että allekirjoittanut totesi että tietää mistä saa takuuvarmasti kahvia eli auton nokka kohti Haimoota ja kahville allekirjoittaneen luo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

lisää kommenttiin allekirjoitukseksi nimesi, kiitos.